Tarja Lunnas

Tarja Lunnas on vahvaääninen tangoprinsessa, joka tuli tutuksi Seinäjoen Tangomarkkinoilta vuonna 1989 sijoittuessaan toiseksi. Tarja on kiertänyt siitä lähtien tanssilavoja, osallistunut Euroviisuihin ja Syksyn Sävel -kilpailuun, levyttänyt useita albumeita ja tehnyt listahittejä, joista tunnetuimpia ovat mm. Seine, Lemmenpölyä ja Pohjantänti. Niiden lisäksi hänen uralleen on mahtunut Iskelmä Finlandia -ehdokkuus, kultalevy, 30-vuotisjuhlakiertue.

Pekka Rinne ja Kuunsilta

Olemme satakuntalainen kokeneista muusikoista koostuva, perinteinen tanssiorkesteri jonka kotipaikka on Eura. Yhtyeen keulakuvana toimii euralainen Solistimme...

Rosa Narmala & Sateliittitaivas

Rosa Narmala on energinen tanssilava-artisti ja vahva tulkitsija. Rosa on menestynyt Tangomarkkinat-laulukilpailussa vuosina 2019 ja 2023,...

Tiina Uutela & Semites Orkesteri

Tiina Uutela & Semites Orkesteri on monipuolisella ohjelmistolla tanssikansaa viihdyttävä kokoonpano, joka taitaa laajasti eri musiikkigenret....

Risto Nevala

Risto Nevala on kruunattu Tangokuninkaaksi vuonna 1989 Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Risto on levyttänyt albumeita ja tanssittaa edelleen...

Anniina Suhonen

Anniina Suhonen edustaa iskelmämusiikin ja tanssipaikkojen uutta nuorekkaampaa tuulta. Tanssimusiikki on tehnyt vaikutuksensa Anniinaan jo nuoressa...

Sari Koivikko ja Kuunhopea

Oulusta kotoisin oleva Sari Koivikko aloitti keikkailun yhdessä monipuolisen tanssiorkesterin Kuunhopean kanssa vuonna 2018. Kuunhopea on...

Will Alder

Will Alder on aloitteleva sooloartisti, joka on nuoresta iästä huolimatta tehnyt töitä musiikin parissa jo vuosia....

Tanssiorkesteri Tsuubiduu

Tanssiorkesteri Tsuubiduu on varsinaissuomalainen monipuolinen orkesteri, mikä koostuu viidestä ammattitaitoisesta jäsenestä. He taitavat perinteisen tanssimusiikin lisäksi...

Sebastian Ahlgren

Sebastian Ahlgren on suomalainen iskelmälaulaja ja Tangokuningas vuodelta 1993. Hän voitti Tangomarkkinoiden kuninkuuden ensiyrittämällä. Tämän jälkeen...

Recovera

Recovera on nuorekkaalla fiiliksellä ja vahvalla asenteella yleisöä viihdyttävä varsinaissuomalainen kokoonpano. Heidän ohjelmistoonsa kuuluu niin suomirokkia,...

Jarkko Salmi & Sunset

Jarkko Salmi & Sunset on ammattimuusikoista koostuva orkesteri, mikä on kerryttänyt kokemusta jo 1980- luvulta lähtien....

Emma Häyhä & Beat Boys

Emma Häyhä & Beat Boys on nuorista muusikoista koostuva seitsenhenkinen yhtye. Jäsenillä on vankka kokemus erilaisten...

Sateliittitaivas

Sateliittitaivas on perinteitä kunnioittava kolmen miehen trio, joka nostattaa tunnelmaa ja tanssijalkaa yli 15 vuoden kokemuksella....

Rosa Narmala

Rosa Narmala on energinen tanssilava-artisti ja vahva tulkitsija. Rosa on menestynyt Tangomarkkinat-laulukilpailussa vuosina 2019 ja 2023,...